Pikkuinen soopelini täyttää tänään 14v . Hurjan paljon onnea mummelille!

Hyvin on mummeli jaksellut ja turkin leikkaus piristi kummasti. Pitemmiltä lenkeiltä Elli jää suosiolla kotiin kun kävely on jo sen verran hidastunut. Mielellään Elli jää lenkeiltä pois kun tietää saavansa aina jotain herkkuja sillä aikaa. Possunkorvat ovat edelleen kova sana vaikka hammasrivistö on melkoisesti harventunut vuosien saatossa.
 

Hyrrää vaivaa juoksujen jälkeinen masennus. Sitä on kestänyt jo kolmisen viikkoa. Sunnuntaina oltiin piirinmestaruuskisoissa Iisalmessa ja radat olivat jotain järkyttävää. Eka radalla kierrettiin lähtöhyppy kaksi kertaa ennenkun päästiin matkaan ja meno oli kun hidastetussa elokuvassa. Toisella radalla taisi jäädä muutamia esteitä suorittamatta matkan varrelta. Toivottavasti tämä masennus menee kohta ohitse. Ensi sunnuntaina olisi luonnetesti joten jännityksellä odotan neidin käytöstä siellä.

Riitta ja Tarmo (C. Curious Gambler) ovat vihdoinkin avanneet nollatilinsä kolmosissa. Kuopiossa 14.8. napsahti nolla hyppyradalta ja Iisalmessa 28.8. nolla tuli agiradalta. Loistavaa!!!

Raiku käväisi terveystutkimuksissa jossa polvet 0/0 ja kyynärät olivat lähteneet 0/0 ja lonkat näyttivät hyviltä eli A tai B. Nyt vaan odotellaan lopullista arviota.