Ripsa jätti ruokansa syömättä eilen aamulla ja ajattelin että synnytys lähestyy. Päivä meni hyvin ja Ripsa kävi välillä vilkaisemassa pentulaatikkoaan. Illalla rupesi sitten käytös olemaan hieman levottomampaa. Yöllä käytiin muutama kerta ulkona ja Ripsa vaihtoi asentoa ja paikkaa vähän väliä. Kolmen maissa tuli pieni supistus ja vedet pihalle ja sitten ei mitään.
Vaille viisi soitin päivystävälle eläinlääkärille ja läksimme ajamaan Joroisiin. Eläinlääkäri ultrasi Ripsan ja antoi oksitosiinia ja kalsiumia. Supistukset alkoivat heti. Ensimmäisen pennun lekuri veti ulos, toinen syntyi itse ja kolmannen taas lekuri vetäisi ulos. Kaikki olivat tyttöjä.
Kolmannen jälkeen lääkäri tutki Ripsan ja ultrasikin vielä ja sanoi ettei löydä enää pentuja. Lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Pennut olivat laatikossa sylissäni ja Ripsa häkissä meidän takana. Matkalla sanoin vielä Markolle kun Ripsa oli aivan hiljaa eikä reagoinut pentujen vikinään "että on siinä meillä Äiti kun ei pennuistaan välitä". Kotipihassa huomasimme että Ripsa oli synnyttänyt matkalla vielä pojan ja hoitanut sitä koko matkan.

Onneksi kaikki päättyi hyvin ja Ripsa on kolmen tytön ja yhden pojan onnellinen äiti.


tyttö 1


tyttö 2


tyttö 3


poika