Lauantaina oli oman seuramme eli Varkauden Palvelus- ja Seurakoirien järjestämät agilitykisat.

Ripsa on liikkunut treeneissä suht hyvin ja oletinkin että omissa kisoissa se voisi ehkä kulkea paremmin kun muualla. Eka radalta otimme 0-voiton ja toisella radalla sijoituimme toiseksi nollalla. Eli SERT ja siirto 2lk:aan, JEE!!!

Pilvi kulki myös hyvin mutta eka radalla se halusi mennä putken väärään päähän ja toisella radalla ohjasin sen huonosti kepeille niin Pilvi meni kakkosväliin. Tulokseksi tuli 7,66 ja sijoitus 12. Mutta tosi tyytyväinen olen sen liikkumiseen radalla.

Kahden viikon päästä olemme menossa Ouluun kisaamaan ja kasvattejani katsomaan.

Sunnuntaina kävimme Riitan ja Tarmon kanssa Kuopiossa match show:ssa. Pikkupentuja eli 5-9kk oli n. 60kpl! Tarmo sai sinisen nauhan. Tarmo esiintyi hienosti mutta kävelyä pitää vielä jonkun verran treenata ennen erikoisnäyttelyä. Kehän ulkopuolinen käyttäytyminen ei ollutkaan sitten niin hienoa. Olimme aivan kehänauhan vieressä ja Tarmo haukkui koko ajan kun kehässä olevat koirat juoksivat ohitse. Äitiinsä on tullut ainakin tuossa asiassa :)