Riitan ja Minnan kanssa läksimme lauantaiaamuna klo 4.30 ajelemaan kohti Aitoota joka sijaitsee jossain Tampereen lähellä. Kasvateistani näyttelyyn oli ilmoitettu Tarmo ja Lotta.

Näyttelypaikalle saavuttuamme alkoi Tarmon puhdistus ja kuivaaminen, raukka kun oli kuolannut rintakarvansa ja häntänsä ajomatkan aikana. Sen jälkeen harjoiteltiin vähän Tarmon kanssa esiintymistä. Tarmo innostuu aika herkästi haukkumaan, varsinkin jos näkee jonkun muun koiran juoksevan.

Näyttely alkoi ja me menimme Tarmon kanssa ekana kehään. Pöydällä antoi tutkia itsensä hienosti mutta juoksemista täytyy hieman vielä harjoitella. Kun lähdin juoksemaan niin Tarmo päätti napata pohkeestani kiinni! Onneksi hampaat osuivat vain housuihin eikä ihoon. Tuomari arvosteli aika tarkasti ja hitaasti joten Tarmo vähän kyllästyi seisomiseen ja koko ajan piti korjata asentoa. Arvostelu oli hyvä, ainoa huono asia oli korkea häntä. Tarmo sijoittui pikkupennuissa kolmanneksi, koiria oli 6kpl.

Maija esitti Lotan ja se esiintyi tosi hienosti. Pöydällä ainoastaan vähän arasteli tuomaria. Lotalla oli myös hyvä arvostelu ja myöskin Lotta sijoittoi kolmanneksi kuudesta narttupannusta.

Pentujen seuraava koitos on Jyväskylän näyttely 19.4 jonne myös Lily on ilmoitettu. Ripsan ja Brillin kanssa käymme pyörähtämässä myös Lappeenrannassa 24.3