Käväistiin eilen Ripsan kanssa luonnetestissä. Testi oli Joensuussa ja tuomareina toimivat Lea Kilpeläinen ja Wilhelmiina Virolainen.

Testissä ei ilmennyt suurempia yllätyksiä. Ripsa ei suostunut leikkimään lelulla vaikka kotona lähtiessä sitä repikin. Kelkkaa pelkäsi jonkun verran mutta kävi kuitenkin pitkin jaloin sitä haistelemassa. Minua Ripsa puolusti aika hyvin, hyökkäsi jopa muutaman kerran tuomaria kohti. Itseään puolusti myös jonkin verran, haukkui mutta häntä pysyi alhaalla. Haalari ja tynnyri olivat Ripsalle vähän liikaa. Se säikähti kumpaakin ihan kamalasti mutta käytiin me kummatkin sitten kuitenkin katsomassa. Tuomareiden mielestä se tukeutuu minuun niin paljon että vaikka se pelkää niin minun perässä se kuitenkin uskaltaa tulla. Mutta tämän osion jälkeen Ripsa oli koko ajan vähän hermostunut. Pimeässä huoneessa se liikkui koko ajan mutta jouduin kutsumaan sitä ennen kuin uskalsi tulla luokseni. Ennen testiä käytiin Ripsan kanssa vähän kävelemässä ja testipaikan vieressä on ampumahiihtorata. Siellä ampuivat koko ajan ja Ripsa ei reagoinut mitenkään mutta kun testissä tuli ampumisosio niin se oli jo valmiiksi kuormittunut, että hiukan reagoi.

Tässä testin pisteet:

toimintakyky  +1, kohtuullinen
terävyys  +3, kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
puolustushalu  +3, kohtuullinen, hillitty
taisteluhalu  -1, pieni
hermorakenne  -1, vähän hermostunut
temperamentti  +3, vilkas
kovuus  +1, hieman pehmeä
luoksepäästävyys  +2a, luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
laukauskokematon

yhteensä 59p

 

Hyrrä täyttää huomenna 12 viikkoa ja meillä on ekat rokotukset. Yritän saada uusia kuvia otetuksi.