Hyrrälle syntyi eilen aamulla pentusia. Kaksi ensimmäistä olivat merle uroksia ja painoa pojilla reilut 200g. Sitten tulikin tauko. Hyrrä ponnisteli jonkun verran mutta mitään ei tullut. Reilun tunnin jälkeen syntyi trikkiuros joka tuli perä edellä. Pentu oli ollut kanavassa varmaan liian kauan ja sitä ei saanut enää elvytettyä.
Siten syntyi trikkityttö ja Hyrrä ei vieläkään oikein rauhoittunut joten arvelin lisää olevan tulossa. Taas ponnisteluja mutta ei mitään ei tullut. Sitten lopulta syntyi trikkityttö joka myös oli aivan eloton. Yritimme sitä Hyrrän kanssa saada elolle mutta ei, pentu oli aivan kuollut. Laitoin sen trikkipojan viereen lattialle pyyhkeen sisään. Vähän ajan kuluttua huomasin että pyyhe liikkuu! Tyttö olikin hengissä
.
Pojat ovat tosi tormakoita ja lisäävät painoaan hyvin. Ensimmäinen tyttö oli alkuun vähän huono syömäinen ja jouduin ruokkimaan sitä, mutta nyt syö jo itse. Kakkostyttö ei syö itse joten sitä pitää ruokkia koko ajan. Katsotaan nyt muutama päivä oppiiko itse syömään.
Hyrrä hoitaa pentujaan tosi hyvin. Pennut ovat varmaan kohta kaljuja kun hyyryläiselle nuoleminen on aina ollut vähän pakkomielle
.
Kuvia yritän laittaa tänä iltana.
Kommentit